Maanantaina menin sitten kuraattorille, kaverin avustuksella. Puhuin kaikista tunteistani ja sain ajan terveydenhoitajalle. Siellä sitten tiistaina. Hemoglobiini oli 114 ja viime marraskuussa 113. Alhaalla siis edelleen. Ensi maanantaina kuraattorille taas ja sitten myöhemmin samana päivänä koululääkäri. Eivät oikein tunnu tietävän, että mitä kanssani pitäisi tehdä.

Omaa oloani ei oikein ole helpottanut, paitsi hiukan ehkäpä se, kun sai jutella kuraattorin ja terkan kanssa. Alkuviikosta motivaatio oli korkealla parantumisen suhteen. Oikeastaan olin varma, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Päätin lisätä ja säännöllistää ruokailujani ja noudattaa terveellistä ruokavaliota. SYLI:n foorumilta sitten löysin ravitsemusterapeutin ruokalistat ja niitä sitten noudattelin muutaman päivän ja ihan hyvältä tuntui.

Tänään sitten äitini tuli keittiöön kun söin iltapalaa ja rupesi huutamaan, että "Taasko sää syöt? Sulla tuntuu olevan kokoajan nälkä ja se rupee pikkuhiljaa näkymään. Justhan me syötiin!" Tuli tosi paha olo ja vaivoin nieleskelin ruisleipää ja samalla itkuani ja teki mieli heittää koko leipä roskiin. Nyt on ihan luovuttaja fiilis ja tekis vaan niin mieli lopettaa koko taistelu. Antaa vaan mennä jyrkästi alamäkeen. Niin asiat tuntu sujuneen paremmin. En vaan kestä tätä tappelua itteni kanssa. Se ei tuota tulosta, vaan päinvastoin saa minut ahdistumaan entisestäni.

Huoh. Mitä tässä nyt sitten tekisi.

"I don't know how it got so bad"