Tällä viikolla on ollut paljon kokeita, joten viikko on kulunut lähinnä lukemiseen ja häröilemiseen. Lukeminen tuntuu onneksi tuottaneen tulosta, siitä kertonee terveystiedon kokeesta tullut 10 ja kemian kokeen 9+. Häröily sen sijaan...noh. Se EI ole tuottanut tulosta, ainakaan toivottua tulosta. Olen helpottanut koulu stressiä leikkimällä ruualla ja rautatableteilla. Nielen niitä, koska haluan tuntea nieleväni jotain. Joskus olen niellyt 5 rautatablettia yhden sijasta ja kärsinyt koko päivän kauheasta mahakivusta. Sairasta ja sekopäistä, tiedetään.

Olen myös stressannut kaverisuhteistani, sillä tunnun eristäytyvän muista kokoajan vain enemmän. Aivan kuin eläisin täysin erillisessä maailmassa, he eivät osaa ymmärtää minua, enkä minä heitä. Valitan kokoajan omista ongelmistani niin, etteivät kaverit enää jaksa kuunnella. Sitten kotona päätän olla vaivaamatta kavereitani enää ja olevani positiivisempi. Seuraavana päivänä vuodatan kaikki murheeni kavereilleni, jotka huokailevat kyllästyneinä. Kotona taas itken, kun en osannutkaan olla täydellinen.

Joskus kavereillani menee hermot ja he sanovat ihan suoraan, että "Mä en ihan oikeesti jaksa tota sun syömisjuttua, koita ajatella jotain muuta joskus!" Vaikka tiedän, että he ovat oikeassa suurimmaksi osaksi, niin en vain voi lopettaa ruuan ajattelua. He voivat sulkea syömishäiriöni pois mielestään aina kun haluavat, mutta minä itse en pääse sitä pakoon. Se on päässäni joka päivä, joka tunti ja joka sekunti. Se ei lähde vaikka kuinka yrittäisin. Puran sitten kaiken kavereihini, kun ei ole muitakaan. Tiedän, että en saisi vaivata kavereitani ja että ammattiapu olisi tässä tapauksessa parasta, mutta en uskalla hakea sitää. En millään.

"This place is so empty
My thoughts are so tempting
I don't know how it go so bad
Sometimes it's so crazy
That nothing can save me
But it's the only thing that I have"