Kuten muillakin, on minullakin hyviä ja huonoja päiviä ja hyviä ja huonoja jaksoja. Hyvinä päivinä syön hyvin ja terveellisesti, huonoina syön huonosti, joko liikaa tai liian vähän. Hyvät jaksot ovat pidempiä kausia, jolloin elämä tuntuu elämisen arvoiselta ja ruokakin maistuu ihan hyvin. Huonot jaksot ovat sitten edellisen vastakohtia, elämä muuttuu mustaksi ja harmaaksi puuroksi, eikä mikään tunnu miltään, ruokaa menee välillä liikaa ja välillä liian vähän.

Mikä sitten laukaisee hyvän tai huonon jakson? Se saattaa olla pienikin asia. Jos joku sanoo jotain ajattelematonta minusta, tai elämästäni, tuntuu helpolta pakoilla ongelmia kituuttamalla nälässä ja itkemällä ahmimistani. Huonot jaksot saavat minut sulkeutuneeksi, passiviseksi ja negatiiviseksi, eikä elämä enää tunnu hyvältä. Itseinho ottaa vallan täysin.

Hyvän jakson laukaisemiseen ei välttämättä tarvita mitään erityistä, mutta esim. treenaus motivaation nouseminen auttaa syömään terveellisemmin. Usein muut luulevat, että olen täysin parantunut ja usein erehdyn itsekin niin luulemaan, mutta pian huomaan tutun ahdistuksen nostavan päätään ja sitten löydän itseni näykkimästä salaattia koulun ruokalassa, itku kurkussa.

En tiedä löydänkö koskaan pysyvää tasapainoa ruokailujeni suhteen, vai jäänkö ikuisesti jojoilemaan hyvien ja huonojen jaksojen varaan. En tiedä, toivon parempaa huomista, mutta en kuitenkaan uskalla ottaa ensimmäistä askelta terveeseen elämään. Se on kuin hyppäisi tuntemattomaan.